Johannesburgin kansainvälinen lentokenttä

Johannesburgin Kansainvälinen Lentokenttä (JNB)
Johannesburgin lentokenttä on sekä Etelä-Afrikan että koko Afrikan mantereen suurin lentokenttä. Lentokentän nimi vaihdettiin 27.päivä lokakuuta 2006 OR Tambon kansainväliseksi lentokentäksi ANC-vastustusrintaman entisen johtajan mukaan. Lentokenttää käyttää vuosittain 13 miljoonaa matkustajaa. Matkustajamäärän odotetaan kasvavan 24 miljoonaan vuoteen 2015 menessä. Lentokentän laajennustyöt ovat käynnissä, jotta se pystyisi tulevaisuudessa vastaamaan matkustajamäärän kasvuun sekä vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin.
Etelä-Afrikan rahayksikkö on randi, josta käytämme lyhennettä "R" (€ 1.00 = 9.30 marraskuu 2006).
Kulkuyhteydet
Juna
Lentokentälle ei ole vielä junayhteyttä, mutta lentokentän, Thswanen ja Johannesburgin välisen radan rakennustyöt aloitettiin vuonna 2006. Junaradan odotetaan valmistuvan ennen vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskisoja.
Auto ja bussi
Johannesburgista pääsee lentokentälle R24-moottoritietä pitkin. Lentokentän läheisyydessä on melko hankala risteys, joka yhdistää R24- ja R21-moottoritien. Jälkimmäinen tie kulkee Etelä-Afrikan pääkaupunkiin, Pretoriaan.
Executive Carport (puh:+27(0)11 390 2062) tarjoaa autonkuljettajapalveluita.
Bussit lähtevät B-terminaalin edessä sijaitsevalta laiturilta. Halvimmin lentokentältä Johannesburgiin matkustaa minibussilla. Tuloaulassa on bussilippuja myyviä palvelutiskejä. Hallin edestä lähtee myöskin 'epävirallisia' minibusseja.
Lentokentältä kulkee kolmesti päivässä bussi Durbanin lentokentälle (puh:+27(0)11 390 2062).
Autonvuokraus Johannesburgin kansainvälinen lentokenttä
Tuloaulasta löytyy seuraavien autovuokraamojen palvelutiskit: Avis, Budget, Europcar, Hertz, Imperial, Khaya, National, Sizwe ja Tempest. Auton voi vuokrata myös etukäteen käyttämällä EasyTerra-sivuston tarjoamaa palvelua. Yritys vertailee useiden eri autovuokraamojen hintoja samanaikaisesti.
Taksi
Takseja löytyy kummankin terminaalin ulkopuolelta. Viralliset taksit erottaa kyltistä, jossa sana 'taxi' on kirjoitettu keltaisin kirjaimin. (Taksi yhteisö, puh: +27(0)11 390 1502). Tuloaulassa matkustajille tarjotaan usein laittomia takseja. Hinnoista ei kannata riidellä, sillä useimmiten lopullinen hinta ei ole halpa! Matka Johannesburgiin kestää noin 30-40 minuuttia.
Lentokentän pysäköinti
Lentokentän eteläisen sisäänajoportin vierestä löytyy pitkäaikaispysäköintialue (R10 per päivä, puh: +27(0)11 921 6090/6091). Pysäköintialueelta on bussikuljetus terminaaleihin (Randbus, puh: (011) 979 1031/1052).
B-terminaalirakennuksen alapuolella on maanalainen 4000-paikkainen parkkihalli. Parkkimaksun voi maksaa luottokortilla kaikilla pysäköintialueilla.
Palvelut
Hotellit
Lentokentällä on kaksi hotellia: viiden tähden hotelli Airport Sun-Intercontinental (puh: +27(0)11 961 5400) ja Holiday Inn (puh: +27(0)11 975 1121).
Ulkomaanterminaalissa on lisäksi pieni, välilaskun tekeville matkustajille suunnattu Transit-hotelli (tel: +27(0)11 390 1160 of +27(0)11 921 6258).
Enemmistöllä Johannesburgin suurimmista hotelleista on lentokentän ja hotellin välinen bussiyhteys. Nämä bussit lähtevät A-terminaalin ulko-oven edestä. Bussimatka kannattaa varata hotellihuoneen varauksen yhteydessä. Booking.com tarjoaa tietoa hotelleista sekä online-varauspalvelun. Booking.com tarjoaa laajan valikoiman hotelleja sekä edulliset internet-hinnat.
Myymälät ja ravintolat
Lentokentällä on erittäin laaja tarjonta myymälöitä, baareja ja ravintoloita. Suurin osa myymälöistä sijaitsee B-terminaalin ensimmäisessä kerroksessa. Baarit ja ravintolat löytyvät erityisesti A-terminaalin ensimmäisestä kerroksesta.
Matkatavarat
Matkatavaroiden säilytyspaikka sijaitsee ulkomaanlentojen tuloaulan alapuolella olevan parkkihallin ensimmäisestä kerroksesta (puh: +27(0)11 390 2064). Ensimmäinen vuorokausi maksaa R50/matkalaukku. Maksun voi suorittaa luottortilla (MasterCard tai Visa).
Löytötavaratoimisto sijaitsee A-terminaalin tuloaulassa, postitoimistoa vastapäätä (puh: +27(0)11 978 3733 / 5571).
Lentokentän viralliset matkatavaroiden kantajat löytyvät terminaaleista, ja heidät tunnistaa oranssista uniformista. Hinta on R5 per matkalaukku.
Neuvonta
Neuvontatiskit löytyvät ulkomaan A-terminaalista (tulo- ja lähtöaulasta) ja B-terminaalista (ainostaan tuloaulasta).
Ulkomaanlentojen tuloaulassa sijaitsevalta Gautengin matkailuviranomaisten neuvontatiskiltä saa apua majoituksen varaamiseeen.
Yritykset
Lentokentän Business Centerissä on mahdollista vuokrata toimistohuoneita sekä käyttää faksi-, tietokone- ja sihteeripalveluita.
Premier -konferenssikeskus (puh: +27(0)11 390 1084/1118) sijaitsee B-terminaalissa. Konferenssikeskuksessa on viisi pienempää kokoushuonetta (10-14 henkilöä), seminaarihuone (25-50 henkilöä) sekä suuri konferenssihalli (60-120 henkilöä). Myös lentokentän hotellit tarjoavat kokous- ja konferenssipalveluita.
Ulkomaanlentojen tuloaulaa vastapäätä sijaitsevassa ABSA International Trade Bureau:ssa voi nauttia pysyvistä näyttelyistä, jotka ovat Etelä-Afrikan tärkeimmän viejän järjestämiä.
Liikuntarajoitteiset henkilöt
Johannesburgin lentokenttää on vähän aikaa sitten uudistettu liikuntarajoitteisten henkilöiden tarpeisiin soveltuvaksi. Lentokentällä on pyörätuoliramppeja ja hissejä (osassa numerot myös pistekirjoituksella), wc-tiloja sekä puhelimia. Vammaiset matkustajat voivat pyytää henkilökohtaista apua soittamalla numeroon 086 7277 888, vaihtoehto 3. Maanalaisen pysäköintihallin kaikissa kerroksissa on vammaisille henkilöille varattuja invaparkkipaikkoja, jotka sijaitsevat hissien vieressä. (ACSA Parking Office, puh: +27(0)11 921 6090).
Muut palvelut
Ulkomaanlentojen tuloaulassa (A-terminaali) on kaksi pankkia (Nedbank ja ABSA) sekä useita valuutanvaihtopisteitä. Kummassakin terminaalissa on pankkiautomaatteja.
Lentokentällä on suuri lääkärikeskus (puh: +27(0)11 921 6609), josta löytyy lääkäreitä, hammaslääkaäreitä ja fysioterapeutteja. Keskusksessa voi jopa saada botox-käsittelyn (ryppyjen poistoon).
Langaton internet-yhteys toimii ulkomaanlentojen lähtöaulassa. Lentokentällä on lisäksi South African Airwaysin historialle omistettu museo. Lentokentällä järjestettävistä opastetuista kierroksista saa tietoa soittamalla numeroon: +27(0)11 921 6732.
Yhteystiedot
Osoite
Etelä-Afrikan lentokenttäyhtiö (ACSA)
Private Bag X1
OR Tambo Kansainvälinen lentokenttä
1627
Etelä-Afrikka
Puhelin, faksi, sähköposti
Puhelin: +27(0)11 921 6911 tai +27(0)11 921 6262 (neuvonta)
Faksi: +27(0)11 921 6422
Sähköposti: Yhteydenottolomakkeen avulla
Lentokenttäkoodit
IATA:n lentokenttäkoodi: JNB
ICAO:n lentokenttäkoodi: FAJS
Internet-sivut
Mainokset



