Corkin lentokenttä

Corkin Lentokenttä (ORK)
Corkin lentokenttä (Irlanniksi: Aerfort Chorcaí) on Irlannin toisiksi suurin lentokenttä Dublinin kansainvälisen lentokentän jälkeen. Lentokentälle avattiin uusi ja erittäin moderni terminaali vuonna 2006. Lentokenttä pystyy nykyään palvelemaan paremmin kolmea miljoonaa matkustajaa. Corkin lentokenttä on tärkeä kenttä irlantilaiselle lentoyhtiölle Aer Lingusille ja halpalentoyhtiö Ryanairille. Lentokentältä tehdään suoria ulkomaanlentoja muun muassa Lontooseen, Amsterdamiin, Frankfurtiin, Berliiniin, Pariisiin ja New Yorkiin. Cork sijaitsee paikassa, jossa Lee-joki laskee Corkin satamassa syvään merilahteen. Etelärannikolla olevalla lentokentällä on usein huono sää, ja lentoja joudutaan välillä ohjaamaan Shannoniin, Kerryyn tai Dubliniin.
Kulkuyhteydet
Juna
Corkin lentokentälle ei ole junayhteyttä. Corkin kaupungissa sijaitsevalta Kentin juna-asemalta pääsee junilla kaikkiin tärkeisiin kaupunkeihin Irlannissa. Asema toimii myös Corkissa liikennöivien kaupunkijunien pääasemana.
Auto ja bussi
Lentokenttä sijaitsee kuusi kilometriä Corkin keskustasta etelään. Lentokenttä sijaitsee N27-moottoritien lopussa. Moottoritie jatkuu etelämpänä Kinsaleen vievänä R600-tienä.
Corkiin pääsee puolen tunnin välein liikennöivällä Skylinkin lentokenttäbussilla. Bussi ajaa kaikkiin suurempiin hotelleihin. Corkiin pääsee myös paikallisbusseilla, joilla matka kestää noin 25 minuuttia.
Autonvuokraus - Corkin lentokenttä
Tuloaulassa on useiden eri autovuokraamojen palvelutiskejä: Avis, Budget, Hertz, Europcar, Irish Car Rentals, Alamo, National ja Thrifty. Auton voi vuokrata myös etukäteen käyttämällä EasyTerra -sivuston tarjoamaa palvelua. Sivusto vertailee samanaikaisesti useiden eri autovuokraamojen hintoja.
Taksi
Tuloaulan ulkopuolella on takseja. Taksimatka Corkin keskustaan maksaa noin 15 €.
Pysäköinti lentokentällä
Uuden terminaalin vieressä on lyhytaikaiseen pysäköimiseen tarkoitettu parkkihalli, jossa yksi tunti maksaa 2 € ja kuusi tuntia 7,50 €. Lentokentällä on kaksi pitkäaikaispysäköintialuetta, joissa kolme päivää maksaa 17 € ja 15 päivää 60 €. Vapaille parkkipaikoille ohjataan elektronisten ilmoitustaulujen avulla. Usein lentokentän pysäköintipalvelua käyttävät matkustajat ovat oikeutettuja alennukseen.
Palvelut
Hotellit
Lentokentällä on yksi hotelli, Radisson SAS, joka sijaitsee suoraan terminaalirakennusta vastapäätä. Booking.com -sivustolta löytyy lisää hotellivaihtoehtoja ja online-varauspalvelu. Sivusto tarjoaa laajan hotellivalikoiman sekä erinomaiset Internet-hinnat.
Myymälät ja ravintolat
Uuden terminaalin ansiosta Corkin lentokentällä on nykyään paljon enemmän baareja, ravintoloita ja myymälöitä. Lentokentällä ei ole á la carte -ravintolaa, mutta siellä on urheilubaari (suuret televisionäytöt), Starbucks -kahvila ja Subway.
Matkatavarat
Corkin lentokentällä ei ole turvallisuussyistä matkatavarasäilytystä. Löytötavaratoimistoon saa yhteyden puhelimitse (puh: +353(0)21 4329600).
Neuvonta
Tuloaulassa olevien autovuokraamojen ja Londis-kaupan välissä on neuvonta (puh: +353(0)21 4313131).
Yritykset
Jack Lynch Executive lounge on avoinna businessluokan matkustajille, ja se maksaa 20 €. Lähtöaulassa olevaa lähtöporttia 8 vastapäätä on VIP-kortin omaaville ja Aer Lingusin Gold Circle Clubin jäsenille oma lounge. Lounge on avoinna kello 06.00-21.00 (puh: +353(0)21 4328854).
Great Southern Hotelli tarjoaa erinomaiset palvelut liikematkustajille.
Liikuntarajoitteiset henkilöt
Uusi terminaali soveltuu erinomaisesti liikuntarajoitteisille matkustajille. Terminaalissa on pyörätuoliramppeja sekä erikoisvarustettuja puhelimia, hissejä ja wc-tiloja. Lyhytaikaispysäköintiin tarkoitetun parkkihallin maatasossa on liikuntarajoitteisille matkustajille varattuja parkkipaikkoja.
Muut palvelut
Hughes & Hughes -kirjakaupan vieressä on pankki ja valuutanvaihtopiste. Valuutanvaihtopiste (Bureau de Change) on auki maanantaista perjantaihin kello 06.45-20.00 ja viikonloppuisin kello 09.00-18.30. Bank of Ireland -pankki on auki ainoastaan arkipäivisin kello 10.00-16.00. Pankin lähellä on myös kaksi automaattia, joista toisesta saa vain euroja ja toisesta euroja ja Englannin puntia.
Lentokentällä ei ole postia, mutta postimerkkejä voi ostaa pohjakerroksessa olevasta Skyshop -kaupasta.
Yhteystiedot
Osoite
Corkin lentokenttä
Kinsale Road
Co Cork
Irlanti
Puhelin, faksi, sähköposti
Puhelin: +353(0)21 4313131
Faksi: +353(0)21 4313441
Sähköposti: yhteydenottolomake
Lentokenttäkoodit
IATA:n lentokenttäkoodi: ORK
ICAO:n lentokenttäkoodi: EICK
Internet-sivut
Mainokset



